Kaikki Idasta

Ida Akkila on 22-vuotias teatteri-ilmaisunohjaaja opiskelija Turusta.
Ida on syntynyt ja kasvanut Uudellamaalla Hyvinkäällä ja saanut kimmokkeen teatterin tekemiseen jo lapsena nähdessään pääsiäisnäytelmän Ristintie Hyvinkääsalissa. Silloin alle kouluikäinen Ida totesi: "Äiti, mäkin haluan tonne, tuolla on muitakin lapsia!" Tästä kuitenkin vieri vielä muutama vuosi ennenkuin Ida päätyi Hyvinkään Näyttelijöihin ja sitä kautta Willan nuorisoteatteriin, kirkkoteatteri Betaan ja Teatteri Päivölään.

Ida on motivoitunut ja intohimoinen taiteentekijä sekä -kuluttaja. Hän ei kavahda mitään roolia ja onkin esittänyt niin geishaa, vanhaa mummoa sekä tulkinnut rankkoja runoja. Myös työt lavan toisella puolella eivät ole hänelle vieraita. Ida myy iloisella asenteellaan liput, keittää kahvit, kirjoittaa mainostekstit ja ajaa valot. Ida on myös alkuvuodesta 2015 saakka tehnyt stand up -komiikkaa ja kiertänyt Suomea eri stand up -klubeilla. Idalta luonnistuu niin räätälöidyt yksityiskeikat häistä kirjamessuille sekä ronskimpi metatason huumori. Ida rakastaa komiikkaa ja on valmis matkustamaan sen puolesta lähes minne ja milloin vain. Ida kerää inspiraatiota ja rentoutuu parhaiten esittävän taiteen parissa ja käykin monta kertaa kuussa jonkin katsomon penkissä. Oli kyse sitten näyttelyistä, musiikista, komiikasta, teatterista tai vaikkapa taikuudesta. Idan ajatusmaailmaan kuuluu, että kulttuuri on ihmisten perustarve ja sitä tulee tukea kaikella mahdollisella tavalla. Ei myöskään ole yhtäkään aihetta, mitä ei taiteen avuin voisi käsitellä.

Ida peräänkuuluttaa kaikessa taiteentekemisessä intohimoa ja sitoutumista ja on valmis jopa valvomaan öitä ennen produktion ensi-iltaa.

Idan esikoisohjaus Kakku-Kurre sai ensi-iltansa Hyvinkään kesäteatterin lavalla Hämeenkadulla 30.7.2015. (Teatteri Päivölä)
Seuraava ohjaus sai ensi-iltansa 9.3.2016 Turun ammattikorkeakoulun Köysiteatterissa, joka oli Idan ohjaama monologi TW: Sveitsi keittiössä