20.10.2015

Me emme voi odottaa, meiltä ei voi enää leikata!

Turun ammattikorkeakoulu ei ole voinut välttyä jatkuvilta korkeakouluihin kohdistetuilta säästötoimilta. Turun AMK:n johto onkin esittänyt, että suurin osa ammattikorkeakoulun toiminnasta keskittyisi yhdelle kampukselle. Tavoite ei ole realistinen.

Turun AMK:ssa opiskelee noin 9000 opiskelijaa ja koko korkeakoulusta löytyy kymmeniä, jopa satoja opetusaloja. Yhden kampuksen malli myydään käytännöllisenä keskittämisenä ja arjen sujuvoittamisena. Tämäkään ei ole realismia.


Tämä on karu tulevaisuuden kuva, jos jatkamme nykyisellä tiellä


Nämä säästöt tarkoittavat yhä enenevissä määrin kontaktiopetuksen vähenemistä ja alojen karsimista. Sitä on tapahtunut jo, kun ammattikorkeakoulu poisti Suomen ainoan itsenäisen nukketeatterilinjan. Henkilötyövuosista säästetään, eli henkilökuntaa karsitaan. Määräaikaisia opettaja spesifeille kursseille ei enää löytyisi ja opiskelu muuttuisi yhä enemmän itsenäisemmäksi ja työelämälähtöisemmäksi. Vaihtoon lähteminen olisi pian vain rikkaiden etuoikeus, kun koululla ei olisi varaa tukea kansainvälisen kokemuksen kartuttamista.

Samalla kun tätä kaikkea suunnitellaan, käytetään yhden kampuksen "kehittämismallia" retorisena tekosyynä siirtää päätöksentekoa sen valmistumiseen asti. Me nykyiset opiskelijat kuitenkin opisekelemme täällä juuri nyt, juuri näissä puitteissa ja kaipaamme muutosta juuri meille. Meidän tarpeitamme ei voi unohtaa tulevien sukupolvien jalkoihin leikkaamalla koulutuksestamme ja näin toteuttamalla epätasa-arvoista ja kurjistavaa koulutuspolitiikkaa. Me tarvitsemme nykyaikaisia laitteita joka kampukselle sekä innovatiivisia opiskelutiloja kellonympäri. Me kaipaamme yhteneväisyyttä, mutta aivan muussa muodossa kuin keskittämällä 9000 ihmistä yhteen kampukseen.

Oikea suora on nyt nähty, keskusta-oikeistoakseli saa aikaan yllä luettelmaani "muutosta". On vasemmistolaisen Vasemman Koukun aika näyttää, että kurjistamispolitiikka on nähty ja meiltä on leikattu jo tarpeeksi, jopa liikaa. Suomen hallitus ei kuitenkaan lakkaa hengittämästä niskaan ja uhkaa viedä meiltä loputkin oikeutemme maksuttomaan opiskeluun muuttamalla muun muassa opintotuen lainapainotteiseksi. Näitä vastaan meidän on taisteltava, jotta saamme ylläpidettyä kaikkien perusoikeuden tasa-arvoiseen ja laadukkaaseen opetukseen korkeakouluissa jatkossakin.

Äänestä Turun AMK:n edustajistovaaleissa Vasen Koukku -listaa, itse olen ehdolla numerolla 47.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti