8.3.2016

Opintotuen leikkaukset ovat leikkauksia tasa-arvosta ja sivistyksestä

Blogi julkaistu Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - TUOn blogissa 3.3.2016
Viime vuoden eduskuntavaalien jälkeen Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan kirjattiin, että koulutuksesta tulee säästää 70 miljoonaa euroa tämän vaalikauden loppuun mennessä ja 150 miljoona euroa pitkällä aikavälillä. Tavoite on kiistämättä hurja. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tilasi Jyväskylän yliopiston koulutuksen taloustieteen professori Roope Uusitalolta selvityksen opintotuen uudistamisesta. Uusitalo luovutti selvityksen ministerille 1.3. (raportti täällä)
En odottanut, että raportti saisi minut itkemään ilon kyyneleitä, mutta kyllä se mielen veti synkäksi. Uusitalo esittää raportissaan muun muassa korkeakouluopiskelijoiden opintorahan leikkaamista toisen asteen tasolle, 250 euroon kuukaudessa. Se olisi 86 euroa nykyistä vähemmän. Tuo summa on Uusitalolle tai Grahn-Laasoselle yksi tavallinen illallinen ravintolassa. Opiskelijalle se on puolentoista kuukauden opiskelijalounaat. Asumistukeen Uusitalo ei raportissaan ota kantaa, mutta opintolainaa hän esittää nostettavaksi 250 eurolla kuukaudessa, eli nykyisestä 400 eurosta 650 euroon. Nykyinen opintorahapainotteisuus siis muuttuisi opintolainapainotteisuudeksi. Vaihtoehtoja lainanotolle ei juurikaan ole, vaikka Uusitalo olisi valmis sitomaan tulorajat indeksiin. Tulorajojen indeksisidonnaisuus on ainoa pieni valonpilke raportissa, vaikkakin euromäärissä muutokset olisivat hyvin pienet. Valmistuttuaan opiskelijalla olisi lähes 30 000 euron lainapotti harteillaan. Se on iso summa kannettavaksi aikana, jolloin yhä useampi korkeakoulutettu ei saa omaa koulutustaan vastaavaa työtä. Epävakaa työllisyystilanne on ollut yksi selittävä tekijä, miksi niin moni opiskelija ei tähänkään mennessä ole halunnut nostaa opintolainaa. Mikäli opintotuki muutettaisiin näin selkeästi opintolainapainotteiseksi, tulisi lainannostosta lähes välttämätöntä. Toki valtio maksaisi opintolainasta lainahyvitystä kolmanneksen mikäli opiskelija valmistuu tavoiteajassa. Mutta arvaatko mitä? Sitäkin laskettaisiin 10% Uusitalon raportissa.
Näin radikaali muutos viestii nykyisen hallituksen suhtautumisesta sivistykseen. Korkeakoulutus jää tällä menolla vain niiden nuorten oikeudeksi, joilla on rahaa rahoittaa opintojaan muulla rahoituksella tai joiden sosioekonominen tausta on parempi. Oma skenaarioni on, että nuoret haluavat tulevaisuudessa tehdä toisen asteen opintojen jälkeen ensin töitä tienatakseen rahaa korkeakouluopintoihin tai opiskelu tulee muuttumaan uhkaavalla tavalla puolipäiväiseksi, koska ilman työssäkäyntiä ei pärjäisi mikäli lainaa ei haluaisi nostaa. Tälläkin hetkellä vain noin 45% nostaa opintojensa aikana lainaa ja vain 10% nostaa lainaa koko opintojensa ajalta.
Opiskelijat elävät jo nyt köyhyysrajan alapuolella ja joutuvat pienituloisista kaikista isoimpien leikkauksien kohteeksi. Opiskelijoiden selkänahoista ja sivistyksen sivuista revitään viimeisetkin hyvinvointivaltion rippeet missiossa tuhota yhdenvertainen mahdollisuus korkeakouluttautua.
Liittomme SAMOK (Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto) sekä SYL (Suomen ylioppilaskuntien liitto) ovat olleet aktiivisia tuodessaan kantojaan opintorahapainotteisuudesta esille ja ottaneet yhdessä kantaa uudistusten vaikutuksista. Nyt jos koskaan opiskelijajärjestöjen on oltava valppaita ja sanavalmiita sekä pyrkiä vaikuttamaan näihin yhteiskunnassamme velloviin uudistuksiin. Ehkä heitä voi osaltaan myös kiittää siitä, että itse Grahn-Laasonen on nimittänyt näitä päätöksiä vastenmielisiksi tehtäviksi. Tosin opetusministerin henkilökohtainen kanta ei valitettavasti tehtävien päätösten lopputuloksessa juurikaan näy. SAMOK ja SYL järjestävät mielenosoituksen 9.3. Helsingissä. Facebookin mukaan on osallistumassa jo 3400 ihmistä (2.3). Massa on valtava ja antaa liitoille varmasti mandaattia puhua entistä vahvemmin laajasta joukosta pettyneitä kansalaisia. Turkulaiset opiskelija- ja ylioppilaskunnat  järjestävät mielenosoitukseen bussikuljetuksen, joka on TUOn jäsenille ilmainen. Vapaita paikkoja voit seurailla, ja ilmoittautua kyytiin täällä!
Tämä raportti on synkkää luettavaa etenkin sen jälkeen, kun päätettiin asettaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille lukukausimaksut, jotka Turun ammattikorkeakoulussa tulevat olemaan huimat 9000 euroa. Tämä kevät on kaikessa kauheudessaan ollut suomalaisen koulutuksen ruttokausi. Mitä tämä hallitus seuraavaksi keksii nuorten pään menoksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti